Suomalainen kirkkokonsertti 1850–1917 ja keskieurooppalaiset asetelmat: näkökulma Suomen musiikkikulttuurin muotoutumiseen ja katsaus esitettyyn urkuohjelmistoon

Abstrakti

Kirkkokonsertit eli hengelliset konsertit olivat tärkeä osa suomalaisen musiikkielämän rakentumista Suomen autonomian aikana. Miten vuosina 1850–1917 esitetty urkuohjelmisto poikkeaa nykypäivän konserttiohjelmistosta, ja mitkä syyt olivat muutoksen takana? Artikkelin kirjoittaja tarkastelee artikkelin tutkimuskysymyksiä aikakauden aatteiden ja ideoiden kautta. Tutkimusaineisto koostuu kansalliskirjaston sanomalehtien digitaalisesta tietokannasta ja Sibeliusmuseon arkistosta kerätyistä konserttiohjelmista, lehtiarvosteluista ja muista lehtikirjoituksista, jotka kertovat paitsi esitetystä ohjelmistosta, myös aikakauden asenneilmapiiristä ja tärkeistä tapahtumista.

Helsingin musiikkiopiston saksalainen konservatoriomalli mahdollisti lukkari-urkurikoulujen urkujensoiton opetuksen rinnalla suomalaisten urkureiden musiikillisen peruskoulutuksen kotimaassa. Richard Faltinin ja Oskar Merikannon akateeminen verkostoituminen muualle Eurooppaan olivat avuksi heidän urkuoppilaidensa hakeutumisessa ulkomaille jatko-opintoihin. 

Artikkeli havainnollistaa eurooppalaisten muusikkojen verkostoitumista ja ylirajaista liikettä, jonka ansiosta uudet vaikutteet saapuivat Suomeen nopeasti. Idealistisen estetiikan ja pietistisen uskonsuunnan vaikuttama ahdas kirkkomusiikkikäsitys sai 1800-luvun loppuvuosikymmeninä rinnalleen sinfonisen urkutyylin, jonka ansiosta urut vapautuivat kulttisoittimen imagosta ja kehittyivät solistiseksi konserttisoittimeksi.